perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tarttuvaa innostusta!

Kesäkuu alkoi huippufiiliksissä, kun saimme koottua yli 15 nuorta kesäkahvilapäivien pyörittämiseen ja kymmenkunta, joiden kanssa lähdemme suunnittelemaan Nuorten Kihveliä.
Molempien toimintojen osalta pidettiin tällä viikolla ensimmäiset kokoontumiset ja oma intokin kasvoi entisestään, kun nuorista huokuva innokkuus tarttui!

Kesäkahvilat saadaan nyt siis varmuudella alkamaan maanantaina 15.6. ja ovet ovat auki rautatieasemalla joka arkipäivä klo 10 -16 perjantaihin 10.7. saakka. Todennäköisesti kesäkahvilaa jatketaan Kihveli Soikoon! -festarin jälkeenkin, mutta niiden ajat varmistellaan myöhemmin.
Pikkurahalla saatavan kahvin, teen ja mehun lisäksi kahvilapäivinä on tarjolla myös jotain suolaista tai makeaa herkkua. Jännityksellä odotan, mitä kukin nuorten porukka keksiikään loihtia.

Myös Intro -musapajaan on saatu mukaan loistavia muusikoita ja Graffitipajaan saapuu ohjaajaksi jyväskyläläilen Jaakko Jäppinen, joka tehnyt graffiti- ja muutakin taidetta jo pitkään ja nykyisin työskentelee tatuoijana omassa yrityksessään.
Nyt onkin sitten löydettävä keinot viedä tietoa tulevista tapahtumista nuorille, jottei syksyllä valitella,  kun ei silloin kesällä tapahtunut mitään...

-Rita-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti