Täällä kirjoittelee ensimmäistä postaustaan uusi työntekijä Jenni! Minulla alkoi viime viikolla työkokeilusopimus Hankasalmen nuorisotyössä ja innosta puhkuen tulin kirjoittamaan itsestäni pienen esittelytekstin..
Täällä siis Jenni 21v. Olen valmistunut kaksoistutkinnolla taloushallinnon merkonomiksi 2013, ja kun tänä vuonna sain mahdollisuuden lähteä työkokeiluun, uskalsin vihdoin sovittaa itselleni nuorisotyöntekijän saappaita. Ensi vuonna minua kutsuu vapaaehtoistyöt ulkomailla, ja toista vuotta kestäneen työttömyysputken aikana totesin ettei kaupan ala välttämättä ole edes minua varten tehty, joten miksi en testaisi tässä välissä nuorisotyötä. Ei tämä ala silti ihan vieras juttu minulle ole. Eihän siitä edes kovin kauaa ole kun itsekin olin teini.
Tapasin Annen kymmenisen vuotta takaperin ollessani hänen vetämässä tanssiporukassa mukana. Silloin taisi alkaa oikeasti se vaihe elämästäni kun lähdin mukaan nuorten tapahtumien järjestämiseen. Nuoresta iästä huolimatta olin jo alakoululaisena Hertturockissa, Kihveli Soikoon! -festivaaleilla, ja monissa muissa tapahtumissa avustavissa työtehtävissä. Tehtäväni eivät silloin vielä olleet kovin kummoisia, mutta minulle ne olivat äärimmäisen siisti kokemus.
Viitisen vuotta myöhemmin olinkin jo itse järjestämässä samaista Hertturockia ikäisistäni koostuvan tiimin kanssa. Kihvelissä vastuu on myös kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi, ja jokakesäisestä talkootyöskentelystä on tullut minulle itsestäänselvyys.
Olen kerennyt omasta mielestäni olla mukana yllättävän paljon nuorisotyössä ja tapahtumien järjestämisessä. Koen siitä olevan apua nykyisessä työssä, vaikka paljon onkin vielä opittavaa! Olen innoissani kotipaikkakuntani nuorten kanssa työskentelystä, uuden oppimisesta sekä ennen kaikkea tästä mahtavasta työporukasta.
Tänään aloitan videoimaan nuorisotyötä ja työntekijöitä Nuorisotyön puolesta -kampanjaa varten. Luvassa on siis tällä viikolla editointia, tämän lisäksi nuorisotiloilla oleskelua, palavereita ja yökahvilan suunnittelua. Palailen kertomaan kuulumisia ja työkokeilukokemuksia tänne niin usein kuin on tarpeen!
Ältsin päheetä syksyä kaikille! :)
- J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti